Varsin pitkän etsikkoajan jälkeen löysin paikkani; toimin äänen jälkituotannossa, pääasiassa miksaten pitkiä elokuvia, sarjaelokuvia, dokumenttielokuvia ja niin edelleen. Eri osa-alueet ovat myös varsin tuttuja, miksaajaksi kun ei oikein päädytä muuten kuin tekemällä kaikkea riittävästi. Miksaaja on elokuvan ensimmäinen katsoja, pyrinkin lähestymään jokaista työtä avoimin mielin ja tuomaan siihen oman, kokonaisuutta tukevan, punnitun näkemykseni.

Olen pian parikymmentä vuotta toiminut kaikenlaisissa elokuva-äänen tehtävissä. Kenttää, äänileikkausta, äänisuunnittelua ja miksausta kotimaisiin ja ulkomaisiin elokuviin. Olen nähnyt paljon äänisuunnittelijoiden ja miksaajien työskentelyä myös ulkomailla, joka on ollut ehdottoman hyödyllistä; olen voinut poimia ikään kuin kirsikat kakun päältä omiin työmetodeihin. Kouluttajana toivon voivani tarjota eteenpäin asioita, joita olen itse vuosien varrella oppinut ja kokenut itselleni sopiviksi.
